Markkinointijohtaja käyttöösi ilman rekrytointia
Kun markkinointisi tarvitsee vetäjän heti, tulen taloon interim-markkinointijohtajana tai konsulttina. Käännän suunnan tuloksiin viikoissa, en kuukausissa.
Yli 17 vuotta markkinoinnin johtamista pörssi- ja kasvuyhtiöissä tarkoittaa, että tekeminen lähtee käyntiin ensimmäisestä päivästä. Omaan vahvan taustan myös operatiiviseen tekemiseen.
Uuden markkinointijohtajan rekrytointi kestää helposti puoli vuotta ja sitä aikaa ei kannata hukata
➔ Markkinointi on jäänyt yrittäjän tai toimitusjohtajan harteille tai kokonaan ilman tekijää.
➔ Markkinointipäällikkö lähti ja tekeminen seisoo.
➔ Mainostoimisto laskuttaa kuukausittain, mutta kukaan ei osaa sanoa, mitä tuloksia rahalla on saatu.
➔ Tekemistä on, mutta rakennetta, rytmiä ja mittareita ei. Markkinointi on satunnaisia kampanjoita ilman selkeää suuntaa.
➔ Edessä on lanseeraus, uudelle markkinalle meneminen tai myynnin kasvattaminen, eikä siihen ole tekijää.
Jos tilanteeseen ei puututa, näkyvyys hiipuu, liidit vähenevät ja myynti alkaa paikata markkinoinnin puutetta omalla ajallaan.
Mitä asiakkaat sanovat
Otan markkinoinnin haltuun nopeasti, teen näkyvät ongelmat mitattaviksi ja rakennan mallin, joka toimii myös sen jälkeen kun olen lähtenyt
-
Johdan markkinointia operatiivisesti 3–12 kuukauden ajan: tiimi, budjetti, toimistot, kanavat ja mittarit. Sopii sijaisuuksiin, muutostilanteisiin ja rekrytoinnin siirtymäaikaan.
-
Jatkuva osa-aikainen markkinoinnin johto 1–2 päivää viikossa yrityksille, jotka tarvitsevat kokeneen vetäjän, mutta eivät kokopäiväistä johtajaa.
-
Markkinointistrategia ja vuosikello, kanava- ja mainontastrategia (Meta, TikTok, LinkedIn), lanseeraukset, jälleenmyyjäsuunnitelmat sekä tekoälyn käyttöönotto markkinoinnin arjessa.
Yhteistä kaikille tavoille on se, että rakennan markkinoinnista mitattavan, tuloksellisen ja kestävän toimintamallin ilman mainostoimiston jatkuvaa laskutusta, ilman epäselviä tuloksia ja ilman aikasyöppöjä.
Jokainen toimeksianto hinnoitellaan laajuuden ja keston mukaan.
Mitä saat:
➔ Selkeän suunnan ja tekemisen rytmin
➔ Mitattavia tuloksia: liidejä, tarjouspyyntöjä, asiakastapaamisia
➔ Tekoälyn valjastettuna markkinoinnin tehostamiseen
➔ Taitoja, työkaluja ja dokumentoidut prosessit, jotka jäävät yrityksesi käyttöön pysyvästi
➔ Aikaa keskittyä ydinliiketoimintaan
➔ Tunteen: "Meillä on vihdoin markkinointi, joka toimii ja tuo tuloksia."
Olen johtanut markkinointia yli 17 vuoden ajan pörssi- ja kasvuyhtiöissä
Samsungilla toimin kanavamarkkinoinnissa ja vastin vaikuttajamarkkinoinnista, Nesteellä paransin markkinoinnin tuottoa ja kasvatin sovelluksen käyttäjämäärää, Björn Borgilla skaalasin brändiä ja vähittäiskauppaa Suomessa ja Baltiassa ja Valopilkulla kasvatin digitaalisen palvelun nollasta 100 000 rekisteröityneeseen käyttäjään neljässä kuukaudessa.
Yrittäjänä ja interim-johtajana olen tehnyt tulosta kosmetiikan, rakentamisen, vähittäiskaupan, urheilun ja kunnossapidon toimialoilla. Toimiala vaihtuu, mutta tehokkuus ja tuloksellisuus ei. Koulutukseltani olen kauppatieteiden maisteri Aalto-yliopistosta, ja olen suorittanut Digital Marketing Instituten jatkotutkinnon. Tekoäly on osa jokapäiväistä työkalupakkiani, ja tuon sen mukanani myös asiakkaan markkinointiin.
USEIN KYSYTYT KYSYMYKSET
-
Yleensä 1–2 viikon sisällä yhteydenotosta, mikäli nykyinen toimeksiantojen tilanne näin salli. Kiireellisissä sijaisuuksissa nopeampi aloitus voi myös onnistua.
-
Interim-johtajana otan vastuun markkinoinnin johtamisesta ja toimin osana johtoryhmää tai tiimiä määräajan. Konsultoinnissa ratkaisen rajatun ongelman esimerkiksi strategian, vuosikellon tai mainonnan tehostamisen projektina.
-
Ei. Olen työskennellyt elektroniikasta kosmetiikkaan ja rakentamisesta urheiluun. Otan alan haltuun nopeasti ja tuloksellisen markkinoinnin periaatteet ovat toimialasta riippumattomia.
-
Sovimme mittarit heti alussa: esimerkiksi liidit, myynti, mainonnan tuotto (ROMI/ROAS), sovelluksen tai verkkokaupan käyttäjämäärät tai brändin tunnettuus. Raportoin etenemisestä säännöllisesti.
-
Molempia. Työskentelen joustavasti etänä ja asiakkaan tiloissa tarpeen mukaan.
-
Tavoitteeni on jättää jälkeeni malli, jonka tiimi tai uusi vetäjä ottaa haltuun ilman kitkaa: dokumentoidut prosessit, vuosikello, mittarit ja kumppanit. Tarvittaessa perehdytän seuraajan. Jos kaipaat jatkotukea, voimme rakentaa kevyemmän sparraus- tai fractional CMO -mallin, joka varmistaa markkinoinnin kehittymisen myös jatkossa.
-
Sekin onnistuu. Lyhyt tilannekartoitus tai sparrauspäivä on usein hyvä tapa aloittaa ja katsoa, mitä oikeasti tarvitaan.
Näin hommat starttaa, kun haluat aloittaa tuloksellisen yhteistyön
Ota yhteyttä. Käymme 30-60 minuutin maksuttoman keskustelun tilanteestasi ja tavoitteistasi. Saat tarjouksen, jossa on laajuus, kesto, työtapa ja hinta.
1
Toteutus ja optimointi. Käynnistämme tekemisen valituissa kanavissa, seuraamme tuloksia ja optimoimme kuukausittain.
2
Auditointi ja suunnittelu. Ensimmäisten viikkojen aikana rakennamme selkeän kuvan nykytilanteesta, määrittelemme kohderyhmät, viestit, kanavat ja mittarit. Syntyy priorisoitu suunnitelma, joka tukee myyntitavoitteitasi.
3
Siirto ja jatkuvuus. Varmistamme, että yrityksesi pystyy jatkamaan itsenäisesti: dokumentaatio, koulutus ja selkeä jatkosuunnitelma. Markkinoinnin malli jää elämään arkeenne.
4
OTETAAN TEHOT IRTI MARKKINOINNISTANNE
Tämä palvelu on sinulle, jos olet tehnyt markkinointia satunnaisesti ilman selkeää suuntaa, haluat irti mainostoimistojen tulosepävarmuudesta tai tarvitset tukea, joka ei ole vain kampanja vaan juurtuu liiketoimintaasi.
Ensimmäinen keskustelu ei maksa mitään eikä sido mihinkään.